Jump to content
Herppi.net - Suomen Herppiharrastajat ry
tiikerimato

Terraario pohjavedellä

Recommended Posts

Tarkoituksena siis oli miettiä akaattikotiloille hyvä terraario, ja rupesin miettimään sitä että miten sinne saisi ilmanvaihdon.

Home alkaa helposti kasvamaan jos ei ole ilmanvaihtoa. 

Lisäksi hiilidioksidi on happea kevyempää niin olisi tästäki syystä hyvä vaihtaa terraarion ilmaa.

Aluksi mietin että terraarion kattoon sopivaan reikään laittaisi kankaan ja siihen toiselle puolelle pienen tuulettimen ajastimella.

Mutta se tas olisi voinut kosteutta liiaksi poistaa.

Joten lopulta siis mietin, että entä jos pohjalle laittaa esim. lecasoraa paljon ja sinne myös akvaarion ilmakiviä, niin tällöinhän ilma vaihtuu kun ne ilmakivet pukkaa uutta ilmaa alhaalta pohjaveteen.

Päälle lisäksi mm. sammalta luonnosta maanomistajan luvalla, jotka sitten elävät kotiloiden jätöksillä.

Lisäksi pohjaveteen tulisi pieni vesipumppu, jotta pohjavesi voidaan aina ottaa pois ja antaa vaikka kasveille lannoitteeksi. Etanankakki on varmasti yhtä hyvää kasveille, kuin madonkakka.

Kun pohjavesi on otettu pois, ylhäältä kaadetaan suuri määrä taas vettä joka sitten huuhtelee ja liuottaa uudet jätökset sammaleen kautta pohjavedeksi.

Oottekos kuullut vastaavasta ja/tai mitä mieltä olette ideasta?

Terveisin,

erittäin hurja mutta ystävällinen tiikerimato

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onhan tuossa varmaan omat kommervinkkelinsa..

Mun kokemuksen ja lukemanikin mukaan useiden kotioiden erittämä lima ehkäisee homeita, ja seikka tunnetaan jossainpäin maailmaa jopa humaani lääketieteenkin puolella tulehduksien kurissa pitäjänä. En ole ihan perillä kotiloiden aineenvaihdunnasta ton hiilidioksiidin suhteen, mut ilmastoinnin toimivuuteen vaikuttaa terratasolla toki terran sisälämpötila kuten sen ulkoinenkin. Ei toki tietty ilman asian huomioon ottamista passiivi tuuletus/lämmitys kuvioita ajatellen, jolla päästään parhaimmillaan painovoimaisesti luonnollisen ilmapaineen  kautta kiinni terran ilmanvaihtoon.

Sammalien suhteen tarttis varmaan saada selektoitua sellasta lajistoa joka jaksaa ja kestää noissa terran ilmasto- ja kosteusolosuhteissa? Toisekseen niiden ravinteiden tarve ja kyky hajoittaa sontaa ei ole kummoinen, joten hyppyhäntäiset, siirat sun muut on ne jotka homman hoitaisivat näppärästi viimekädessä?

Vielä kun vesi kiertäisi kasvillisuuden läpi, jossa ravinteiden pois jäänti hoituisi kuin aqua pondissa ikään, olis suljettu kierto täydellinen ja samalla kasvaisi kotiloiden ruokakasvitkin;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

tuo aquaponics-idea ois kyl jännä. mut mahtaisko se kasvien juurivesi olla tarpeeks puhdasta et vois antaa takasi terraarioon "sateena" joka huuhtoo niitä kakkeja?

mietin kans et entä jos ois kasvien tilalla spirulina-levää kasvamassa siinä aquaponics-jutussa. kaikkihan on nykyää niin kauheen hapanta, niin siinä sadevedessä vois olla pieni määrä spirulinaa aina, niin nousisi se pH vähä normaalimmaksi.

kotiloiden kuoret meinaan sulaa happamassa.. yks ongelma merissäkin tämä ja happosade Suomessaki, tekee aikamoista tuhoa ku sulaa kuusipuiden vahapinnoitekin. jos teil on jonku kotilon kuori tai vaiks näkinkenkä, kokeilkaas laittaa etikkaan: se sulaa sinne aika nopeesti ja kuplii koko liuos vaan!

siiroja joskus farmasinkin, ne itseasiassa viihtyy ruukun sisällä eikä kiipeile pois, jänniä ötököitä. jonkinlainen äly niilläkin siis on, kun kyllä olisivat päässeet sen ruukun reunan yli, mutta koskaan niitä ei lattialla näkynyt. viihtyivät siellä koloissaan ja mullan pinnalla. myös tuhatjalkaisia oli sielä iso populaatio, tykkäsivät erityisesti ananasta vedellä. yhden talven tuota seurasin ja kuvailinkin, harmi ettei oo enää niit kuvia ja videoita.

voisi tänä kesänä taas perustaa siira-farmin, ehkä ne etanat sit söisi niitä siiroja sitämukaa kun ne siirat delaa. :)

siirojen kuori on kalsiumkarbonaattia, joten siitä voisi kotilot saada kuoreensa aineksia, ilman et tarvii ostella seepiansuomua.

mahtaako tä linkki toimia muilla? tuli kauhea pitkä litanja. se löytyy googlesta hakusanalla "Analysis of the composition of the cuticula (shell) of isopods"

https://dcyd0ggl1hia3.cloudfront.net/media/thermal-analysis/application-literature/386_allgemein.pdf?1426281734&Policy=eyJTdGF0ZW1lbnQiOlt7IlJlc291cmNlIjoiaHR0cHM6XC9cL2RjeWQwZ2dsMWhpYTMuY2xvdWRmcm9udC5uZXRcL21lZGlhXC90aGVybWFsLWFuYWx5c2lzXC9hcHBsaWNhdGlvbi1saXRlcmF0dXJlXC8zODZfYWxsZ2VtZWluLnBkZj8xNDI2MjgxNzM0IiwiQ29uZGl0aW9uIjp7IkRhdGVMZXNzVGhhbiI6eyJBV1M6RXBvY2hUaW1lIjoxNDk2NTMyMzc1fX19XX0_&Signature=fWfP-3HklWhTFX9UDJWRFCoZYkjdZkiu6k~OUmGcJA26GlH1wwIP4NspnTEJv1ZtpMiq~F~lK2H6totAfpbeKCQvKrIypwSYiFK03~bdJ~dkz62BcnQqNWiPCeaT1bnzkFNMM0kE0SQ-dtaLFTSeff1f0eMxtiM~8lPSIN3bm4Y_&Key-Pair-Id=APKAIBNUHYIJDHQEJVRQ

Edited by tiikerimato

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itseasiassa olin jo laittanut kotilot elämään tällaisessa, mutta halusin olla varma ettei tule mitään ongelmia ennenkuin julkaisen tulokset.

Kotilot on elänyt nyt n. pari viikkoa tällaisessa ja terraario ei haise lainkaan pahalle, vaan multaiselle/sammalelle.

Ovat myöskin paritelleet ahkerasti, joten tuntuvat pitävän paikasta. Aluksi eivät oikeen syöneet mitään pariin päivään, mutta nyt ruokaa kuluu paljonkin.

Tässä on kuvia terraariosta ja kotiloista, yksi tavallinen akaatti ja kaksi white jadea:

https://suomitalkoot.wordpress.com/2017/05/31/terraario-pohjavedella/

Edited by tiikerimato

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

BLkvAY5.jpg

 

Kotiloille tuntuu itsetuotettu spirulina-mikrolevä kelpaavan :)

Spirulinalle voidaan antaa dolomiittia. Dolomiitti siis kalsiumia ja magnesiumia. Tällöin kotilot eivät tarvitse seepiaa tai muuta kalsiumin lähdettä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×