Tinkye

Partis ei käytä kunnolla toista takajalkaa!

13 viestiä aiheessa

Laitoin tuon otsikoksi, jos joku etsii syytä tälläiselle. Eli untamo on pari päivää laahustanu toista takajalkaansa, ei oikeestaan käytä sitä ollenkaan. Mutta liikkuu kyllä.

Takajalka on myös muutaman kk:n ollut hiukan turvonnut, mutta emme vieneet lääkärille koska antaa koskea jalkaansa ja se liikkui ihan hyvin, nyt menimme koska käveleminen alkoi näyttää huonolta. Diagnoosi: turvonnut takajalka, aristi sitten kun sitä kosketeltiin ihan nilkasta mutta polvi ei tuottanut mitään kipua. Myös samanpuoleinen käsi oli hiukan turvonnut. Untamo on pikkasen liiankin hyvin syönyt joten veikattiin KIHTIÄ. Nyt siis lisko menee salaattikuurille, ja matoja vähennetään.

Sai mukaan kipulääkityksen (metacam) ja kihtilääkkeen (allosol). Kipulääkettä annetaan joka toinen pv, ja kihtiä päivittäin. Mennään näyttämään uudelleen rauliolle muutaman viikon päästä ellei tilanne muutu äkillisesti.

Ajattelin kirjoittaa tänne, jos jollakin toisella on samankaltaisia oireita ja jos näistä olisi jotain apua. Lisko on nukkunut talviunet useamman kk:n, liikkuu kyllä päivittäin vähän ja on tällä hetkellä hereillä n. 6 tuntia päivässä (eli nukkuu kyllä toisin sanoen aika paljon), ruokaa on mennyt vielä todella vähän unien jälkeen?!?

En tiedä aiheuttaako joku lääkkeistä vatsavaivoja (toivonmukaan ei) mutta eilen aloitettiin lääkitys ja tänään se paskansi varmaan muutaman kk:n edestä :D siis ihan äärimmäisen paljon!! Voi olla et unskilla on ollut paha ummetuskin :(

Onko täällä muita liskoja, kenellä tod.näkösesti on kihti?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihtihän on näillä yleinen ongelma, toivottavasti Untamon oireet helpottaa pian!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yritin guuglailla tuosta metacamista. Löysinkin keskustelua lähinnä kilppareiden kanssa jotkut on käyttäneet. Minua mietityttää tuo annostus, vaikka se varmaan onkn ok. Untamo painaa 505 grammaa, ja annostus on joka toinen pv 0,2ml. Sai kissalle tarkoitetun metacamin jossa on 1ml= 0,5mg sitä kipulääkettä...

Tuntuu jotenkin isolta tuo annostus, varsinkin ku näyttää ettei unskilla olisi kipuja.. tosin liskoista muutenkin vaikea tulkita onko kipua vai ei...

Onko kukaan muu antanut tätä lääkettä matelijalle? ja minkälaisella annostuksella?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä muistaakseni oli tota (tai jotain toista kissojen kipulääkettä), en kyl yhtään muista annostusta. Mutta turhahan sitä on antaa jos kipuja ei ole. Kyllä sen huomaa liskonkin käytöksestä, onko kipuja vai ei.

Jos mietityttää, niin soittele Rauliolle?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moikka!

Onko toi allosol reseptilääke?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Allosol on reseptilääke, ensin raulio kirjoittti jonkh toisen reseptin, sitä ei ollut apteekissa, niin apteekkari soitti ja kysyi käykö allosol. 3 viikkoa annettiin päivittäin, sen jälkeen vähä vaihtelevasti (n. Joka toinen pv tai joka kolmas pv) untamo käyttää jo normaalisti jalkaa ja pahin turvotus hävisi reilussa viikossa. Polvessa ja nilkassa on ihan pientä turvotusta  vieläkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti homma etenee edelleenkin kohti kunnollista paranemista:)

Mutta mulla hieman off-topic: Miten tätä partisten "yleistä vaivaa", eli kihtiä ja sen syntyä alkuperäisine syineen ruukataan selittämään?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ruokavalio kai siihen useimmiten on syynä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Johtuuko tuo sitten virheellisistä hoitosuosituksista vai partisten kovasta mielihalusta vääränlaisen pöperön perään?

Eläinten ruokkiminenhan on äärimmäisen miellyttävää hommaa ja jos partis näissä tilanteissa vetää lyhyempää kortta elintasosairauksineen ei munalla ja kanalla ole paljoakaan eroa:) Melkosta paapomistahan tää touhu toisinaan on.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Partishan on matelijamaailman labradorinnoutaja, joka syö kyllä niin paljon kuin ruokaa annetaan (tai ainakin tosi monet yksilöt). Ylipaino on yleinen ongelma. Ja matoruokavalio se helpoin, ja liskoillekin yleensä jättijauhomadot maistuu hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olipa hyvä että tuli puheeksi ja nostoksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

aattelin tulla kertomaan kuulumiset. Eli tosiaan kihtilääkitys oli muutaman kuukauden ja vähennettiin sitä jonkin verran kun agama oli ihan pirteä ja jalan turvotus laski ja käytti jalkaa normaalisti muistaakseen viikon kipulääkityksen jälkeen. Sitten yhtäkkiä vointi huononi parissa päivässä todella huonoksi, untamo saattoi välillä hiukan nykiä päätään ja piteli suuta todella paljon auki (mutta rahinaa ja muuta ääntä ei kuulunut) sitten jossain vaiheessa alkoi semmoi nielentä vaihe.. et nielas silloin tällöin ja alkoi vähentää liikkumistaa tai liikkui äärettömän hitaasti. Lopulta ei ruoka enää maistunut, vietiin lääkärille. Oli siellä vähän aikaa nesteytyksessä, annettiin vitamiinit, kalkki, morfiinia.. lämpöhoitoa. Tilanne ei kuitenkaan parantunut, ja lopelta se ei enää liikkunut ollenkaan ei nostanut päätään, nieli vain... Joten jouduin tekemään karmean mutta oikean päätöksen että untamon ajat ovat ohitse :(

 

Todennäköisesti kihdin takia munuaiset lakkas toimimasta, tai huononi selkeesti. Verikoetta emme tehneet, koska rauliokin oli sitä mieltä että se on nyt jo vähän turha ja parempi päästää untamo paremmille maille. On se lemmikin menettäminen kyllä raskasta.. ja samalla oma vointikin oli jo ennen sitä ihan ääripäässä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi surkeus, otan osaa :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään